Ekokoordinaattori tuotannon tukena

Ympäristöasiat täytyy nykyään ottaa huomioon kaikessa – myös elokuvatuotannoissa. Suomessa elokuvatuotantojen ja alan ekologisuuteen on kiinnitetty huomiota jo vuosia, mutta vaatimukset asiaan paneutumiselle ja siitä raportoimiseen ovat tulleet vahvemmin esiin viime vuosina. Ympäristöasioiden seuranta ja raportointi alkaa olla jo normaalia niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, joten kukaan ei voi enää olla piittaamatta tuotantojen ympäristövaikutuksista. Haastattelimme Kaisa ‘Kaika’ Astikaista siitä, millainen vaikutus ekokoordinaattorilla on elokuvatuotannossa.

Kaisa ‘Kaika’ Astikainen on elokuvantekijä, tuottaja ja ekokoordinaattori, joka on yksi alan pioneereista tuotantojen ympäristövaikutusten saralla. Astikaisen lopputyö Aalto-yliopiston elokuvataiteen osastolla vuonna 2016 käsitteli elokuvatuotannon ekologisuutta. Sen jälkeen Kaisa on jatkanut aiheen parissa, opiskellut sitä lisää ja toiminut av-alan kestävyyskonsulttina, kouluttajana ja ekokoordinaattorina. Tällä hetkellä työn alla on väitöskirja samasta aihepiiristä.

Kaisa Astikainen on toiminut ekologisuudesta vastaavana henkilönä useissa tuotannoissa. Näitä ovat Veden vartija (ohjaus Saara Saarela, 2022), What Remains (ohjaus Ran Huang, 2022), Mummola (ohjaus Tia Kouvo, 2023) ja Räkä ja Roiskis (ohjaus Teemu Nikki, 2024). Työnimike on voinut olla kestävyyskoordinaattori, ekokoordinaattori tai jotain muuta ja myös työnkuva on vaihdellut tuotantokohtaisesti.

Räkä ja Roiskis on lastenelokuva, jota It’s Alive Films on kehitellyt Luova Eurooppa -ohjelman European Slate Development -tuen avulla. Kyselimme Kaisa Astikaiselta kokemuksia työstä elokuvan kestävyyskoordinaattorina ja muusta aiheeseen liittyvästä.

Millainen on ekokoordinaattorin työnkuva?

Ekokoordinaattori on tuotannon ekologisuuden vastuuhenkilö. Hän suunnittelee ympäristökestävän toiminnan ja vastaa sen toteutuksesta. Tähän voi kuulua tuotannon päästöjen laskenta hiilijalanjälkilaskurilla tai jonkin tietyn ympäristösertifikaatin hankkiminen. Kyseessä on eräänlainen konsulttirooli eli ekokoordinaattori ei tee asioita tuotannon puolesta, vaan auttaa ja tukee tuotannon johtoa ja työryhmää saavuttamaan ekologisuuteen liittyvät tavoitteet.

Millaista oli käytännön työsi Räkä ja Roiskis -elokuvan kestävyyskoordinaattorina?

Työ alkoi keskusteluilla tuotantoyhtiön ja tuotannon johdon sekä eri osastojen ja taiteellisesti vastuullisten henkilöiden kanssa. Tavoitteena oli kartoittaa tuotannon tärkeimmät painopisteet ekologisuuden tavoittelussa. Tämän tiedon pohjalta tuotannolle luotiin omat kestävyystavoitteet ja toimenpiteet sekä ekotyön raportointipohja osastoille täytettäväksi kuvausten päättyessä. Samoin määriteltiin osastokohtaiset mittarit, joilla seurattiin ekologisuuden toteutumista. Räkä ja Roiskis on fantasiaelementtejä sisältävä lastenelokuva, jossa on visuaalisesti näyttävä toteutus. Yksi painopistealue oli huomion kiinnittäminen lavastuksen, rekvisiitan ja puvustuksen hankintoihin, materiaaleihin ja kierrättämiseen.

Miten työsi näkyy valmiissa elokuvassa vai näkyykö se? Onko se edes olennaista, koska keskeistä on toki vähentää tuotannon ympäristövaikutuksia ja tämä työ tapahtuu kulisseissa?

Työ näkyy lähinnä lopputeksteissä. Esimerkiksi Mummola-elokuva (tuottaja Aamu Film Company) oli ensimmäinen suomalainen elokuva, joka sai italialaisen Green Film -ympäristösertifikaatin. Ekologisuus voi toki näkyä tai tulla esille sisällössä – esimerkiksi Mummola-elokuvassa vietetään joulua ja puhutaan seitan-kinkusta, ekologisemmasta kasvisvaihtoehdosta perinteiselle kinkulle. Tässä tapauksessa ratkaisu on ollut taiteellinen. Ekokoordinaattoria voi hyödyntää pohtimaan tämänkaltaisia sisällöllisiä asioita yhdessä taiteellisen tiimin kanssa.

Miten suomalaisella elokuva- ja tv-alalla suhtaudutaan ekokoordinaattorin työhön?

Alalla jotkut toimijat ovat jo hyvin pitkällä vastuullisuuteen liittyvässä ajattelussa ja käytännön toteutuksessa. Toiset taas ovat vielä lähtökuopissa. Viime vuonna Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteiseen Digital Creative Industries and Beyond (DCIB) -hankkeeseen tehdyn selvityksen mukaan ekokoordinaattorin toimenkuva herätti kiinnostusta, mutta esiin nousi voimakkaasti alan nykytilanne ja sen tuomat taloudelliset rajoitteet, jotka koettiin esteenä ekokoordinaattorin tai muun kestävyysasiantuntijan palkkaamiseen.

Millaisena näet ekokoordinaattori-ammattikunnan tulevaisuuden?

Kestävien toimintamallien ja vastuullisen työkulttuurin kehittämiseen on ainakin vielä toistaiseksi poliittista painetta. EU-regulaatio lisääntyy (mm. CSRD-vastuullisuusraportointi on tulossa, vaikka sitä on viivytetty matkan varrella) ja alalle julkaistiin juuri uusi pohjoismainen ympäristöstandardi Nordic Ecological Standard (NES). Näen, että av-ala tarvitsee kestävyysammattilaisia, mutta työskentelevätkö nämä “hands-on” tuotantojen parissa – se jää nähtäväksi. Voi olla, että ekokoordinaattori valitaan tulevaisuudessa lähtökohtaisesti tuotannon sisältä, ja ulkopuolista asiantuntijaa käytetään pistemäisenä apuna tarvittaessa.

NES eli Nordic Ecological Standard tulee ohjaamaan ympäristöasioiden seuraamista ja raportointia Pohjoismaissa. Millaisena näet NESin merkityksen alalle?

On hienoa, että Pohjoismaat ovat kehittäneet oman av-alan ympäristöstandardin, koska uskon sen kirittävän ja helpottavan av-alan ekologista siirtymää. NES antaa tuotannoille yhdenmukaiset ja selkeät raamit eli ohjaa hyvin seikkaperäisesti tuotantoja ympäristöystävällisempiin valintoihin. Standardi on myös kehitetty pohjoismaisiin olosuhteisiin, joten se huomioi meidän tuotantoympäristömme erityispiirteet.

Toisaalta lisäisin, että alan suurimmat ympäristöongelmat ovat rakenteellisia. Esimerkiksi kansainvälinen elokuvarahoitus sirpaloi tuotantojen työvaiheet eri maihin ja alueille, mikä lisää merkittävästi tuotannon ympäristökuormaa. Mielestäni on kaksinaismoralistista vaikkapa kieltää tuotantoja lentämästä, jos tietyt työvaiheet on taloudellisista syistä pakko suorittaa maan rajojen ulkopuolella. Audiovisuaalinen ala tarvitsisi nähdäkseni suurempaa infrastruktuuritason uudelleenajattelua ja uudelleenorganisointia. Näitä asioita tutkin Aalto-yliopistolle tekeillä olevassa väitöskirjassani.

Onko Suomessa riittävästi ekokoordinaattoreita ja missä sellaiseksi voi opiskella?

Ekokoordinaattoreita on tullut alalle mm. DCIB-hankkeen Ekokoordinoinnin pilottiohjelmasta, joka antaa perustason valmiudet ekokoordinaattorin työhön. Yhteispohjoismaisesta Green-Consultant-International -koulutuksesta (2023–2024) valmistui Suomeen kaksi ammattilaista. Lisäksi APFI:n Albert-ympäristökoulutuksia on järjestetty jo useita vuosia. Koulutus on toisin sanoen vähän hajallaan siellä täällä.

Kenelläkään ei taida olla tarkkaa tietoa Suomessa toimivien ekokoordinaattoreiden määrästä, mutta se lienee aika pieni. Ekokoordinaattorit ovat lähes aina henkilöitä, jotka ovat toimineet alalla jo jossain toisessa roolissa, esimerkiksi tuotantopäällikkönä tai linjatuottajana, jolloin heillä on hyvä ymmärrys alan toiminnasta. Kun kestävyysosaaminen tuodaan oman substanssiosaamisen päälle, syntyy vahva tietotaito.

Teksti: Inkeri Lundgren