Image
Artikkeli kuva

European Writers Desk -tapaaminen Kööpenhaminassa lokakuussa 2022

Hakeuduin European Writers Desk -ohjelmaan keväällä 2022, jolloin työskentelin pelialalla käsikirjoittajana Harhama Games Oy:ssä. Ensimmäiset tapaamiset pidettiin Zoomin kautta, ja niihin osallistui kymmeniä TV- ja elokuva-alan käsikirjoittajia kaikkialta Euroopasta.

Siksi olikin helppo tarttua tilaisuuteen matkustaa Kööpenhaminaan lokakuussa 2022 yhdessä Media Deskin Anni Rossin kanssa. Alkujännityksen helpottaessa kirjoittajaryhmän ystävällinen henki lähes yllätti minut. Eräs osallistuja kuvaili jälkeenpäin tunnetta sanoin “Kannan Kööpenhaminaa sydämessäni.” Niin minäkin!

Writers Desk -ohjelman koordinaattorit olivat järjestäneet kirjoittajille vauhdikkaan kolmen päivän ohjelman, johon kuului työpajoja, illallisia ja vierailu Kööpenhaminan elokuva-akatemiassa.

Työpajoja vetivät Nolwenn Guiziou (kirjoittaja, ohjaaja, konsultti) ja Valeria Richter (tuottaja ja käsikirjoittaja Nordic Factory Copenhagenista). Molemmat onnistuivat sekä virvoittamaan osallistujien itseilmaisun keinoja että nostattamaan yhteishenkeä. Kolmantena päivänä kollegiaalisen tuen saattoi suorastaan aistia Kööpenhaminan elokuva-instituutin 5. kerroksessa, jonne rikkinäisen hissin vuoksi ilmestyimme usein hengästyneinä.

Nolwennin työpajoissa käsiteltiin kirjoittamista leveällä pensselillä, vaikka välillä fokuksena olikin elokuva. Ensimmäinen harjoitus demonstroi, miten katsoja on lopulta se, joka antaa kohtaukselle merkityksen. Kun aina kolme eri henkilöä pelkästään seisoivat lavalla valitun “tunnusmusiikin” soidessa, kehittivät tilanteen katsojat heidän välilleen monenlaisia tarinoita. Jopa kokonaisia tv-sarjojen konsepteja alkoi syntyä!

Toisessa harjoituksessa vapaaehtoiset loivat improvisoituja tarinoita satunnaisesti pöydältä poimitun esineen avulla; nämä olivat osallistujien mukanaan tuomia “tärkeitä esineitä”. Harjoitus korosti kirjoittajan roolia tarinankertojana, jonka tulee pitää yleisö hyppysissään – saadakseen lantin, kuten keskiajalla. Nolwenn toi esiin myös epämukavuusalueelle menemisen tärkeyden: miltä tuntuu, kun joutuu tuottamaan esimerkiksi 10 sivua tekstiä keskeytyksettä?

Nolwennin ohjaama pienryhmätyöskentely keskittyi ideoiden kehittämiseen. Ensin kukin neljästä pienryhmäläisestä kertoi muille elokuvan idean. Tämän jälkeen kiersimme tilaa, joka oli täynnä pieniä esineitä, valokuvia, kankaita jne. Niistä sai ottaa valokuvia ideoiden herättämien assosiaatioiden perusteella, jotka sitten jaettiin idean kertojalle. Harjoitus muistutti, että tarinat ovat kuin lumipalloja, ne kasvavat assosiaatioiden kautta! Seuraavana päivänä Tarot-korttien luoma satunnaisuus toi maagisesti esiin uusia puolia suunnitteilla olevien elokuvien päähenkilöistä tai konfliktista. Tarot-harjoitus sopii siten hyvin tilanteeseen, jossa kirjoittaja on jumissa työnsä kanssa.

Valeria Richterin kanssa keskityimme elokuvan pitchaamiseen. Kyselyn perusteella osallistujista vain yksi piti tästä osuudesta käsikirjoittajan työssä. Kaksi osallistujista toimi koehenkilöinä ja esitteli elokuva-ideansa lyhyesti koko ryhmälle, niin kuin olisimme elokuva-alan rahoittajia. Tämän jälkeen tilannetta tutkittiin pala palalta; Valeria jakoi pitchaajan jännitteiset minuutit osiin hidastuksen tai takaisin kelauksen kaltaisesti. Mitä pitchissä kannattaa kertoa? Miten hermostuneisuuden voi valjastaa energiaksi? Miten pitchaajan rooli voi auttaa ujoa esiintyjää? Valeria myös kehotti kiinnittämään huomiota hetkeen, kun kadotamme yleisömme, ja demonstroi, miten se saadaan takaisin. Itselle jäi mieleen erityisesti kehon käyttö pitchauksen tukena ja tarinoiden kantajana. Käden nosto samalla, kun esimerkiksi lausuu elokuvan tulevaisuuteen kurottavan premissin, herättää tarinan eloon. Kertoja istuu kulta-aarteen päällä. Lava on sinun!

Kun emme olleet työpajoissa, vietimme aikaa maittavilla illallisilla Kööpenhaminan tunnelmallisissa ravintoloissa tai kuuntelimme käsikirjoittaja-ohjaaja Fanny Herreran haastattelua Kööpenhaminan tyylikkäällä elokuvakoululla. Osallistujien kesken jutut liikkuivat kepeän ystävällisyyden kautta syvempiin teemoihin. Päädyin puimaan kollegoiden kanssa niin sisaruussuhteita, isoäitien vaikutusta kuin luokkataustan merkitystä: kuka pääsee tekemään elokuvia? Kansalliset erikoisuudet pulpahtelivat esiin klassisesti. Saksalaiset ystävät halusivat, että opetan heille suomeksi sanat “kalsarikänni” ja tissihiki”. Näitä sitten toisteltiin Köpiksen yössä! Mieleen jäi myös italialaisen käsikirjoittajan painokas lause: “You don’t put garlic in a pizza!!”

Minulle Kööpenhaminan matka opetti, miten samanlaisia kysymyksiä eri maista ja tilanteista tulevat kirjoittajat pohtivat työnsä äärellä. Tarinoissa on aina jotain universaalia. Ilahduin siitä että minua kannustettiin, tulin kuulluksi. Saatoin antaa muille ajatuksia, heittää hyviä kysymyksiä. Ilahdun, kun pienryhmäni WhatsApp piippaa silloin tällöin edelleen, Puolasta, Ranskasta tai Saksasta.

Kööpenhaminan matka rohkaisi minua kansainvälisille vesille: tällä hetkellä naaraan eurooppalaisten yliopistojen koulutusohjelmia, joissa opiskella käsikirjoittamista. Tutkin myös erilaisia ulkomailla järjestettäviä käsikirjoittajille suunnattuja työpajoja ja ohjelmia.

Kirjoittajana on tärkeää pysytellä dialogissa muiden kanssa. Bonusta on se, jos tuo dialogi käydään eri kulttuureista tulevien lahjakkaiden ja hauskojen ihmisten kanssa!

Kuka?

Olen 43-vuotias runoilija ja kirjoittaja Helsingistä, jolla on maisterintutkinto yleisestä kirjallisuustieteestä. Minulla on kokemusta käsikirjoittamisesta ja taiteellisesta toiminnasta niin teatterin, runouden kuin pelialankin puolella. Olen innostunut digitaalisen kirjallisuuden ja interaktiivisen tarinankerronnan mahdollisuuksista. Viime aikoina olen julkaissut digitaalista kirjallisuutta Nokturnossa, työstänyt kolmatta runoteosta ja etsinyt uusia tilaisuuksia päästä käsikirjoittamaan.

Teksti: Lea Kalenius