Image

Karhupuisto, Pyjama Films Oy

Artikkeli kuva

Co-Development: Kevään hakuaika päättyy 26.4.2023

Yhteiskehittelytuki on elokuvatuotantoyhtiöille, jotka kehittelevät yhteistuotantoon tähtäävää elokuvahanketta jonkun toisen Euroopan maan tuotantoyhtiön kanssa. Tule keskustelemaan kanssamme hakemuksestasi hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä!

European Co-Development eli yhteiskehittelytuki on tarkoitettu itsenäisille, eurooppalaisille elokuvatuotantoyhtiöille, jotka kehittelevät yhteistuotantoon tähtäävää elokuvahanketta jonkun toisen Euroopan maan tuotantoyhtiön kanssa. Tuen saamiseksi vaaditaan siis vähintään kaksi tuotantoyhtiötä kahdesta eri maasta.

Vuoden 2022 tulosten perusteella voidaan todeta, että kaksi tuotantoyhtiötä kahdesta maasta ei välttämättä riitä tuen saamiseksi. Toki itse projektin laatu ja arvioitava taiteellinen materiaali on hakemuksen ydin, mutta tämän tuen kohdalla projektin hallinta on tärkeä. Hakemusten arvioinnissa tuotantoyhtiöiden välinen työnjako on keskiössä. Erityisen tärkeätä olisi jakaa myös taiteelliset vastuut yhtiöiden välille – jos toinen yhtiö jää alihankkijan asemaan, hakemuksen pisteytys voi jäädä vaatimattomaksi.

Pisteytykseen vaikuttaa myös toisen yhtiön kotimaan sijainti ja se, onko kyseessä erikokoinen jäsenmaa. Maa Euroopan toisella reunalla voi siis olla ”edullisempi” hakemukselle kuin naapurimaa. Hakemuksessa voi myös olla enemmän kuin kaksi maata. Hakijayhtiöllä tulee jo hakuvaiheessa olla kirjallinen sopimus yhteiskehittelystä. Kevään hakuaika päättyy 26.4.2023 klo 17.00 Brysselin aikaa. Ota yhteyttä tai tule keskustelemaan hakemuksestasi kanssamme hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä!